maanantai 28. heinäkuuta 2014

ROOMA



Rehkittyäni koko kevään ja talven töiden merkeissä koin ansaitsevani viiden päivän loman Roomassa. Roomassa, jossa kaikki kiire unohtuu.

Suurin virhe, jonka turistina täällä voi tehdä, on siirtyä tiukan aikataulun kanssa kohteesta kohteeseen, suorittaa nähtävyyksiä nähtävyyden perään. Roomassa niin ei kuulu tehdä. Täällä riittää, että dallailee katuja pitkin kesäsandaalit jalassa ja hymy huulilla. Nähtävyydet ikään kuin vain tupsahtavat eteen ja niistä nautitaan, niitä ei suoriteta.

Olin Roomassa nyt kolmatta kertaa. Rooman lukuisiin kirkkoihin (Santa Maria Trastevere, Santa Maria del Popolo, Santa Maria Sopra Minerva ja monet muut) ja iän ikuisen ihanaan Pantheoniin, kaikkien jumalten temppelliin, eksyn joka kerta täällä ollessani. Ja siis nimenomaan eksyn, sillä täällä käppäilen päämäärättömästi karttaa katsomatta. Ostan jäätelön kioskista, enkä enää muista mistä suunnasta tulin ja mihin suuntaan olin menossa. Menen jonnekin, löydän itseni jostakin muualta. Yllätyn, ällistyn, ilahdun, hämmennyn, hurmioidun, innostun, ihastun, rakastun.

Santa Maria del Popolossa vietän aikaa tuijottaen Berninin marmoriveistosta, jonka vasen rinta veistoksen oman käden puristuksessa näyttää niin häkellyttävän pehmeältä, että luulen sitä joka kerta mozzarellaksi. Pantheonin pilareiden alla jaksaisin istua joka ilta ja yö hengittäen menneiden aikojen lumoa. Villa Borghesen puistossa nautin piknik lounasta puiden varjossa. Iltaisin eksyilen juutalaiskortteleiden kujilla tai siemailen viiniä vesilasista Trasteveressä nuhjuisessa baarissa ja sen terassilla, joka levittäytyy kaiteiden yli koko piazzalle.

Ainoa kohde, johon varsinaisesti täällä hakemalla hakeudun on Vatikaani. Sielläkin olen vieraillut aina aikaisemmilla Rooman visiiteilläni. Vatikaani on kuitenkin niin valtava ja täynnä taideaarteita, että yksi käynti ei riitä sisäistämään sitä kaikkea. Vatikaani vaatii joka kerta kokonaisen päivän, rauhan kiertää, katsoa ja ihmetellä taidehistorian merkillisiä mestareita. Ja ristiretkillä tehtyjä käsittämättömiä ryöstöjä...

Ensi kertaa Roomassa vierailevalle suosittelen lämpimästi Forum Romanumin, Palatinos kukkulan ja Colosseumin opastettua kierrosta. Ilman ymmärrystä niistä, ei mielestäni voi ymmärtää Roomaa. Hyvän, ammattitaitoisen ja eläytyvän suomenkielisen oppaan löydät täältä.

Rakastan Roomaa monesta syystä. Yksi syy on se, että rakastan kuvataidetta, historiaa ja taidehistoriaa. Jopa ruokaakin enemmän, tai ainakin yhtä paljon. Rakastan myös italian kieltä. Se on mielestäni kaikista kielistä kaunein. Ja se tapa, miten sitä puhutaan - käsillä, jaloilla, koko keholla. Rakastan sitä ajallisuuden tunnetta, joka tässä kaupungissa väistämättä tunkeutuu koko kehoosi.

Tämä blogi on kuitenkin ruokablogi. Ja ruoka on toinen syy, miksi rakastan Roomaa. Puhukaamme siis ruoasta hetki, sillä niin roomalaisetkin tekevät.





PIZZOISTA

Aloitan pizzoista monesta syystä. Avopuoliso on ilmoittanut, että jos saisi syödä vain yhtä ruokaa lopun elämänsä niin se olisi hänen kohdallaan pizzaa. Lisäksi mistään muualta maailmassa ei saa yhtä hyvää pizzaa, kuin Roomasta. Ja taas toisaalta, jos et tiedä mihin mennä, saatat juuripa Roomassa syödä elämäsi paskimman pizzan.

Pyöreitä pizzoja syödään Roomassa useimmiten iltaisin. Lounaaksi, jos halajaa pizzaa, on tyypillisempi vaihtoehto pizza al taglio, eli palana painon mukaan myytävää peltipizzaa. Palapizzan kylkeen on ihana ostaa italialaisia kuivalihoja ja tulisia makkaroita, pullo viiniä, irtopainosta oliiveja ja suunnata puistoon piknikille. Pizza al tagliossa on usein hieman paksumpi pohja ja sitä löytyy lähes joka kadulta. Jos on vaikeuksia löytää pizzapaikka, voi hyvin kysyä ohikulkevilta paikallisilta, sillä he kyllä tietävät mistä palapizzaa löytää.




Roomalainen pizza tunnetaan ohuesta pohjastaan ja se on parhaimillaan, kun reunat ovat uunissa mustuneet. Parhaat ohutpohjaiset pizzat saa kahdesta paikasta, jotka sattumoisin ovat aika lähekkäin - La Montecarlo ja Da Baffetto (lähellä Piazza Navonaa).
Kummassakin paikassa on juuri sellainen oikea meininki. Pöytäliinat ovat paperia ja veitset ja haarukat tuodaan kasana keskelle pöytää. Da Baffettossa kuittejakaan ei kirjoiteta, vaan hinta heitetään ikään kuin lennosta huutaen tai kirjoitetaan kuulakärkikynällä paperiseen pöytäliinaan.
Kummankin paikan pizzat ovat ohuita ja rapeita. Kaiken kaikkiaan juuri sitä itseään - yksinkertaista ja taivaallisen hyvää. Omaan makuuni La Montecarlolla on kuitenkin parempi tomaattikastike, kun taas Da Baffettolla on maukkaampi kevyt lounasviini.
Mielestäni koko Rooman paras pizza (mitä nyt tähän mennessä olen maistellut) on Montecarlon Pizza Napoletana - rapea pohja, taivaallinen tomaattikastike, ihana juusto ja pari hassua anjovista siellä täällä antamassa väliin pieniä suolapaloja.
Iltaisin jonoa riittää, lounasaikaan pöydän saa usein nopeammin. Ja kyllä Roomassa lounaaksi niitä pyöreitäkin pizzoja syödään, joten ei se mikään synti ole.




Roomasta saa myös hyviä napolilaisia pizzoja, eli paksupohjaisempia pizzoja (ei siis kuitenkaan mitään pannupizzoja, ne ovat amerikkalaisten keksimä humpuukkihömpötys). Paksupohjaisemmista pizzoista minulla on ehdottaa teille se yksi ja paras paikka - Dar Poeta. Paikka sijaitsee Trasteveren kaupunginosassa. Iltaisin jonoa riittää, eikä etukäteispöytävarauksia oteta. Nimensä voi kuitenkin antaa ovimiehelle ja kysyä kuinka kauan suurin piirtein kestää, että pöytä vapautuu (yleensä 30-60 min). Odottaessa voi käydä juomassa aperitiivit  kulman takana jossain Trasteveren lukuisista baareista. Suosittelen paikan biancoa nimikkopizzaa.  Ja vaadin, että tilaatte jälkiruoaksi nutella ja ricotta kakun pöytäseurueelle jaettavaksi. Se maistui minullekin, vaikka en yleensä voi sietää nutellaa.


La Montecarlo
Vicolo Savelli 13

Da Baffetto
Via del Governo Vechhio 114

Dar Poeta
Vicolo del Bologna 45





TRATTORIOISTA JA RISTORANTEISTA

Kyllähän minä tiedän, että Roomassa syödään niitä sisäelimiä. Mutta en vieläkään ole uskaltautunut niitä kokeilemaan. Joten omat vinkkini keskittyvät hyviin alkupaloihin, pastoihin ja lihoihin. Ehkä sitten ensi kerralla niitä sisäelimiäkin.




Piazza Navonan holleilla Piazza del Ficolla sijaitsee ykkösehdotukseni pitkälle illalliselle - erittäin maukasta ruokaa ja kivat hinnat. Da Francesco tarjoaa törkyisen hyviä bruschettoja oliivitapenadella, tomaateilla tai sitä omaa suosikkiani - aglio e olio, valkosipulilla ja oliiviöljyllä. Primiksi suosittelen lämpimästi kaikkia listalta löytyviä pastoja. Carbonara on tuhti ja sopii mainiosti, mikäli valitset secondiksi jonkin kevyemmän vaihtoehdon. Da Francescon penne al'arrabiata on niin hyvää, ettei sanotuksi saa - sopii tulisten ruokien ystäville. Raviolit pinaatilla ja ricotalla ovat miedompia, mutta myös erittäin maukkaita. Secondi-listalta omaksi suosikikseni nousee lihapullat.
Tässäkin paikassa jonoa riittää. Toki ottavat etukäteisvarauksia vastaan, mutta eihän se Roomassa tietenkään niin mene, että pöydän saisi juuri silloin, kun sen on varannut. Odotus on kuitenkin sen arvoista, sillä ruoan lisäksi palvelu on miellyttävää ja paikka on syystäkin roomalaisten itsensä suosima. Lisäksi viereisellä piazzalla on viehättävä baari, jonka terassilla siemaillaan viiniä ja pelataan shakkia.
Muista primin ja secondin kohdalla fare la scarpetta, mikä tarkoittaa sitä, kun kaavitaan viimeisetkin kastikkeet lautaselta suuhun leipäpalan avulla.

Campo di Fiorin läheltä löytyvässä Trattoria Modernassa illallistin tällä reissulla ensimmäistä kertaa. Oikein suositeltava paikka, jossa antipastojen kylkeen tuodaan mitä maukkainta munakoisotahnaa. Paikan lasagne on suussa sulavaa ja tiramisu uppoaa hymyssä suin, vaikka vatsassa ei enää olisikaan yhtään ylimääräistä tilaa. Trattoria Modernan bruschetat eivät kuitenkaan olleet erityisen hyviä.






Samaiselta kadulta löytyy myös paikka nimeltä Emma (pizzeria con cucina).  Tätä kokeilimme myös ensimmäistä kertaa juuri tällä reissulla hotellin respan suosituksesta. Paikka oli hyvinkin erilainen, kuin ne paikat, joihin yleensä Roomassa menen. Täällä tarjoilija otti tilauksen vastaan tabletille, kaikki hohti uututta ja paikka oli puhdas. Ei siis ehkä sieltä viehättävimmästä päästä, mutta Emman bruschetta aglio e olio oli paras syömäni ikinä. Pizza oli hyvää, ei kuitenkaan aiemmin mainitsemieni vertaista. Pastakin oli maukasta. Lisäksi paikalla on luomumerkintöjä monessa ruoassaan ja raaka-aineiden alkuperät lukevat listassa.




Trasteverestä löytyy myös kiva illallispaikka, Marco G. Ristorante, joka tarjoaa muun muuassa valmiita menuita ja tasting menuun. Ristorantena paikka on Trattorioita hieman hintavampi, mutta silti Suomea huomattavasti edulllisempi. Tasting menuun voi ottaa minimissään 2lle hengelle ja sen hinta per lärvi on 26 euroa. Viinejä löytyy moneen menoon 17 eurosta 150 euroon. 28 eurolla saimme kuitenkin pullon punaviiniä, joka ylitti helposti tason, jonka samalla hinnalla saa Suomessa.


Da Francesco
Piazza del Fico 29

Trattoria Moderna
Vicolo dei Chiodaroli 16

Emma - Pizzeria con cucina
Via Monte della Farina 28/29

Marco G
Via Garibaldi 56


 


JÄÄTELÖISTÄ 

Italialainen jäätelö on niin hyvää, että Roomassa syön jäätelöä useita kertoja päivässä - ennen lounasta, lounaan jälkeen, iltapäiväkahvilla, ennen illallista, illallisen jälkeen...





Gelaterioita löytyy Roomassa melkein joka kadulta ja niissäkin on eroja. Totuus on kuitenkin se, että ostaisitpa jäätelösi Roomassa mistä tahansa, se on silti aina parempaa kuin mikään jäätelö täällä kotosuomessa.

Gelateria del Teatrosta saat mitä hienoimpia makuja jäätelöösi. Omat suosikkimakuni ovat mm. inkivääri, rosmariini-hunaja-sitruuna, valkosuklaa-basilika ja suklaa-punaviini. Täällä jäätelöt eivät ole ihan niin kermaisia, kuten esimerkiksi Fior di Lunassa.
Fior di Luna sijaitsee Trasteveressa ja sen viikuna-jäätelöä ja cremalimon-makua suosittelen lämpimästi ihan kaikille.
Frigidarium on Da Baffetton kulmassa ja mm. siksi oiva välijätskipaikka olitpa sitten juuri syönyt pizzasi Baffetossa tai Montecarlossa.
Via Dei Chiavarilla törmäsin uuteen jäätelöpaikkaan. Tässä paikassa kävin tämän reissun aikana joka päivä osittain siksi, että se sijaitsi hotellimme vieressä ja osittain siksi, että sen tuoreista mintun lehdistä tehty jäätelö oli niin käsittämättömän hyvää. Suosittelen erittäin lämpimästi.

Gelateria del Teatron kyljessä on muuten Pizzeria del Teatro. Jotenkin olen saanut sen käsityksen, että saattaa olla samaa lafkaa. Pizza puolta en ole tuolla kokeillut, mutta voisihan se olla mielenkiintoinen. Teatron jäätelöiden suhteen suosittelen nauttimaan ne viereisillä portailla.


Gelateria del Teatro
Via di San Simone 70

Fior di Luna
Via della Lungarina 96

Gelateria Frigidarium
Via del Governo Vecchio 112

Carapina
Via dei chiavari 37 (Vicolo dei Chiodarolin kulmassa)
Uusi jäätelöpaikka, jonka tuoreista mintun lehdistä tehty gelati oli tämän kertainen yksi ehdottomista suosikeistani.


... niin, että siis jonkun verran tuli jäätelöä syötyä...






















10 kommenttia:

  1. Ihana Rooma-postaus, koen kaupungin ihan samoin kuin sinäkin, kirkot, taiteen, ravintolat, jätskin :) Galleria Borghese on Bernini-fanin taivas ja ehkäpä ihanin pieni museo jossa olen koskaan käynyt.
    Nuo Baffetto ja Montecarlo -pizzeriat ovat muuten saman suvun omistuksessa, ja niillä on vielä Baffetto-2 Campo de' Fiorin lähellä. Baffettossa olen kerran ollut todistamassa hirveää henkilökunnan riitaa jossa veljekset, serkut ja mammat tappelivat keskenään ja asiakkaat saivat riidasta osansa mm. pöytiin lentelevinä pizzalautasina ja läiskyvinä viinikarahveina. Jenkkituristit olivat kauhuissaan ja pakenivat paikalta, meistä se oli vaan mielenkiintoista ja hauskaa seurattavaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, mahtava kokemus varmasti!

      Mä en vieläkään ole saanut itseäni sinne Galleria Borgheseen. Ensi kerralla sitten tämäkin Bernini-fani käy sitten siellä vähän hämmästelemässä. Tällä kertaa hurmioitumisen hoiti Berninin Pyhän Teresan Hurmio -veistos Santa Maria Vittoriassa, joka muuten on aivan käsittämättömän hieno!!!

      Da Francescon bongasimme muuten juuripa sinun blogistasi, Anna, aiemmasta omasta Rooma postauksestasi. Oli jopa niin hyvää, että käytiin siellä tämän reissun aikana kahdesti. Joten kiitos hyvästä vinkistä :)

      Poista
  2. Välitön matkakuume iski. Olen ollut Roomassa vain kerran, mutta toivottavasti pääsisimme pian toisen kerran. Kaupunki on juuri parhaimmillaan puoliksi päämäärättömästi haahuiluna. Monte Carlon pizza oli taivaallista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin! Pätee aika moneen kaupunkiin, mutta Roomassa se on erityisen kivaa :)

      Poista
  3. Me asuttiin loppulomasta sattumalta tuon Frigidariumin vieressä ja aina oli jonoa, joten oli pakko ostaa oma jäätelökin sieltä :) Pääsisipä heti uudestaan kokeilemaan kaikki sun suositukset! Ps. Koska nähdään ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Frigidariumissa saa sitä suklaa kuorrutettatkin jätskinsä päälle - e paha paikka asustaa siinä vieressä!
      ...nähdään pian :)

      Poista
  4. Ihania ruokakuvia! Ja kiva kun sulla on noin paljon oikeita ravintolavinkkejä! Jos vielä menen joskus Roomaan, pitää muistaa tsekata nämä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että pidät! Toivottavasti pääset pian Roomaan maistamaan sen kaupungin makuja.

      Poista
  5. No niin.. nyt on sitten nälkä ja matkakuume samaan aikaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, sehän on hyvä! Eikun lentolippuja sitten ostelemaan, jos lomaa on vielä jäljellä :)

      Poista