perjantai 11. huhtikuuta 2014

BABA GHANOUSH



Baba ghanoush, Lähi-idästä tuttu munakoisotahna, sopii moneen: mezepöytään hummuksen lisäksi, falafelien kaveriksi, levitteeksi leivälle tai dipiksi pitaleivälle tai vaikkapa varsisellerille.




Tämän kertainen baba ghanoush sai hieman paahtuneemman maun, kun paahdoin tahnaan tulevat valkosipulit. Poikkesin muutenkin hieman perinteistä ja lisäsin joukkoon turkkilaista jogurttia edesauttaakseni pehmeää koostumusta. Vastaavasti voit myös tehdä baba ghanoushin näillä samoilla määrillä paahtamatta valkosipulia ja ilman jogurttia. Mikäli et pidä tahinista, voit vähentää sen määrää tai jättää kokonaankin pois. Lisää silloin vastaavasti hieman jogurtin määrä, mutta vain hieman, jotta tanhasta ei tule jogurttikastiketta.

Jotkut sanovat, että parhaan munakoisotahnan saa paahtamalla munakoison kokonaisena grillillä niin, että kuori mustuu. Minulle on kuitenkin jäänyt epäselväksi, miten tuolloin saa munakoisosta kitkeryyden pois. Kuullemma se, että pistäisi siihen haarukalla reikiä ennen grillaamista valuuttaisi kitkerät nesteet tiehensä, mutta itse en ainakaan ole saanut sitä konstia toimimaan. Ensimmäiset kerrat, kun yritin valmistaa munakoisotahnaa käytin tehosekoitinta. Tahnasta tuli kitkerä, vaikka itketin munakoison, ja luulenpa, että tahna on parempi sekoittaa käsin. Käsin sekoittaessa lopputulos on ollut hyvä. (edit. tästä lisää kommenttilootassa)

Harvoin muuten näkee baba ganoush-resepteissä mainintaa munakoison itkettämisestä. Minä kuitenkin viipaloin ja itketän aina munakoison, jos ei muuten, niin ihan vaan varuiksi. Suosittelen toimimaan samoin. Lisäksi munakoiso ei meidän keittiössä kulje baba ganoushiin uunin, vaan paistinpannun kautta. Todettu hyväksi.

Tänään söin tätä tahnaa muun muuassa dippinä varsisellerille. Olipa hyvä yhdistelmä!


BABA GHANOUSH

Näitä tarvitset:

• 2 munakoisoa
• suolaa munakoisojen itkettämiseen
• 4 valkosipulin kynttä
• 1 sitruunan mehu
• 100g turkkilaista jugurttia
• 3 rkl tahinia (tai vähemmän)
• 1 rkl oliiviöljyä
• 1,5-2 tl juoksevaa hunajaa

• persiljaa
• savupaprika jauhetta


Aseta valkosipulin kynnet folion päälle. Roiskauta päälle hieman oliiviöljyä ja sulje folio tiiviksi paketiksi.
Aseta valkosipulifoliopaketti leivinpaperille uunipellille.
Paahda 200 asteessa noin 30 minuuttia tai kunnes valkosipulit täysin pehmenneet. Voit paahtaa kynnet myös pannulla, mikäli samalle aterialle ei muuten ole uunille käyttöä. (Pannulla paahtaessa jätä folio pois, paahda kynnet kuorineen kunnes ovat pehmenneet).
Avaa foliopaketti ja anna valkosipulien viiletä.
Viipaloi munakoisot noin 1,5 cm paksuisiksi siivuiksi ja itketä niitä noin 20 minuuttia.
Pyyhi itkeneiden munakoisojen pinnalta neste pois talouspaperilla.
Paista munakoisoviipaleet pannulla molemmin puolin.
Kuori munakoisoviipaleista kuori pois.
Kuori valkosipulin kynnet.
Siirrä kaikki ainekset isoon kulhoon (ei kuitenkaan niitä kuoria, ne voi heittää roskiin) ja survo haarukalla ja sekoita sileäksi tahnaksi.
Maista ja mausta tarvittaessa.
Siirrä tarjoilukulhoon. Koristele savustetulla paprikajauheella ja pieneksi silputulla persiljalla.
Tarjoile huoneen lämpöisenä tai hieman viileämpänä.





2 kommenttia:

  1. Baba ganoush on ihanaa! Mä valmistan sen aina paahtamalla koko koison uunissa, eikä ole tullut kitkerää. Huhu kertoo, että markettimunikset on sen verran jalostettuja, ettei ne kaipaa itkettämistä. Voin vahvistaa huhun :)
    Jos ostan munakoisoja etnisestä kaupasta niin itketän minäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ostan munakoisot aina marketista ja silti ekalla kerralla, kun tein tätä tahnaa siitä tuli tosi kitkerää, kun en itkettänyt....tai voiko olla, että johtui osittain myös siitä, että laitoin ehkä liikaa tahinia ekoilla kerroilla?
      Ja sitten, kun kokeilin itkettämällä, niin se oli silti kitkerää ja epäilin tehosekoittimen käyttöä. Tuntui jotenkin oudolta ja toisinaan vaivuin ihan epätoivon partaalle...
      Vasta nyt, kun olen tehnyt baba ghanoushia itkettämällä, vähemmällä tahinimäärällä ja käsin survomalla ja sekoittamalla olen saanut hyvän makuisen tahnan.

      Poista