tiistai 22. lokakuuta 2013

CANNELLONI


Cannellonit ovat loppujen lopuksi aika vaivaton ja helppo ateria valmistaa. Meillä pinaatti ja vuohenjuusto täytteiset pastaputkilot tarjoiltiin tällä kertaa illlallisvieraille italialaishenkisessä kattauksessa, jossa ei turhia hienosteltu.





Takana oli yö lastenvahteina ja työn täytteinen lauantaipäivä. Niinpä tarjoiltavaksi valikoitu ruoka, joka osittain valmistuu itsekseen uunissa. Täytimme kaupan valmiita kuivattuja cannelloniputkia nopeasti syntyvällä, mutta sitäkin maukkaammalla täytteellä. Näin säästimme voimiamme ja aikaa itse sosialisoimiseen ja hauskanpitoon vieraiden kanssa. Tämä on mielestäni jälleen kerran hyvä esimerkki siitä, kuinka vaivaton ja helppo ruoka voi olla myös maukasta ja sekä arkeen että juhlaan sopivaa.

Ensimmäisen version täyte oli ehkä hieman liian juuston täytteinen ja niinpä tein illalislauantain jälkeisenä maanantaina uuden version, jossa vähensin juuston määrää ja vastaavasti lisäsin pinaatin määrää. Lisäsin myös hieman rucolaa pinaatin kaveriksi. Tiedän, tiedän, homma pitäisi tehdä toisin päin - kokeiluversio ensin ja vasta toiseen paranneltuun vesioon niitä illallisvieraita. Näin päin kuitenkin tällä kertaa ja paranneltu versio tietenkin tänne teille arvon lukijat.


PINAATTI-VUOHENJUUSTO TÄYTE

Näitä tarvitset:

• oliiviöljyä
• 1 1/2 makeaa sipulia
• 280 g tuore pinaattia
• 140 g rucolaa
• 300 g Chevroux pehmeää vuohenjuustoa
• 1 valkosipulin kynsi
• 1/2 - 1 dl parmesan-raastetta
• suolaa ja mustapippuria

Kuumenna oliiviöljy pannulla keskilämmöllä.
Silppua sipuli ja siirrä pannulle kuullottumaan.
Pese pinaatti ja rucola huolella, kuivaa ja leikkaa karkeasti pienemmäksi.
Siirrä pinaatti  ja rucola pannulle kuullotetun sipulin sekaan ja vähennä lämpöä hieman. Anna niiden lämmetä kasaan välillä sekoittaen. Niiden painuttua kasaan siirrä pannu hellalta pois viilentymään.

Murskaa valkosipulin kynsi ja sekoita se kulhossa pehmeän vuohenjuuston sekaan.
Lisää pinaattisipuli seos ja raasta päälle parmesan-raaste, lisää suolaa ja pippuria ja sekoita huolellisesti. (Pinaatista ja rucolasta saattaa irrota pannulle hieman nesteitä. Kauho siksi pinaatti, rucola ja sipuli varovasti seoksen joukkoon, et nimittäin halua nesteitä mukaan. Pannulle jäänet nesteet voit heittää pois.)


TOMAATTIKASTIKE

Näitä tarvitset:

• oliiviöljyä
• 3 valkosipulin kynttä
• iso kourallinen basilikan lehtiä
• 2 tölkkiä Muttin tomaattemurskaa
• suolaa ja mustapippuria

Kuumenna öljy pannulla keskilämmöllä.
Murskaa valkosipuli pannulle, vähennä hieman lämpöä ja kuullota kevyesti. Varo polttamasta valkosipulia.
Lisää basilikan lehdet ja tomaattimurska, mausta suolalla ja pippurilla ja anna hautua noin puoli tuntia miedolla lämmöllä.


CANNELLONIT

Näitä tarvitset:

• pinaatti-vuohenjuusto täyte
• tomaattikastike
• 16 cannelloni-putkea
• juustoraastetta

Kaada tomaattikastike uunivuoan pohjalle.
Täyte cannelloni-putket pinaatti-vuohenjuusto täytteellä pursotinpussia käyttäen.
Asettele täytetyt cannellonit riviin uunivuokaan tomaattikastikkeen päälle. Painele niitä kevyesti, niin että uppoavat pohjaan.
Sirottele päälle juustoraastetta.
Kypsennä 200 asteisessa uunissa noin 30 minuuttia.
Uunista otettua rouhi päälle vielä hieman mustapippuria ja koristele basilikanlehdillä tai rucolalla.
Tarjoile vihersalaatin ja punaviinilasillisen kera.





Jälkiruokana pöytään nostettiin Fanni&Kaneli-blogin ohjeella tehty tiramisu. Niin verraton resepti, että koko illallissakki totesi sen olevan parhaita tiramisuja, joita kukaan meistä on maistanut. Ohjeen salaisuus lienee tuo vin santo, joka maistui myös sellaisenaan kakun ja kahvin kanssa. En jaa ohjetta tässä erikseen, sillä se toteutettiin tarkasti respetin mukaan, joka löytyy tuolta linkin takaa.


2 kommenttia:

  1. Siis mitäh, olin ihan unohtanut cannelonit!!?! Ne on tosiaan superhyviä ja helppoja tehdä, kiitos että muistutit näin herkullisella tavalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oleppas hyvä.
      Itsekin olin unohtanut cannelonit vuosiksi. Nyt, kun syksyllä muistin niiden olemassa olon ollaankin syöty niitä aika tiheään tahtiin :)

      Poista