keskiviikko 22. elokuuta 2012

MELKEIN HATUSTA HEITETTY


Salaatti sai inspiraatiota Lähi-idän Tabouleh-salaatista. Tosin korvasin perinteisiin aineksiin kuuluvan bulgurin riisillä ja lisäsin reippaasti Välimeren vivahteita. Toimi!
Kylkeen sopi vallan mainiosti kreikkalainen Tzatziki- kastike ja rapea vaalea leipä, italialaista ciabattaa suosittelen.




YRTTINEN RIISISALAATTI

Näitä tarvitset:

• 3 dl jasmin- tai basmatiriisiä
• 6-7 dl vettä riisin keittämiseen (tai riisipakkauksen ohjeen mukaan)

• n. 10 cm pätkä kurkkua
• 4 hyvin kypsynyttä tomaattia
• ruukullinen tuoretta persiljaa
• vajaa ruukullinen tuoretta minttua
• 8-10 aurinkokuivattua tomaattia (Saclan aurinkokuivatut tomaatit oreganoliemessä toimivat hyvin)
• 2 tl pieniä kapriksia
• 1/2 pieni sipuli

Kosteuttajaksi:
• 1/2 sitruunan mehu
• 1 rkl oliiviöljyä

Keitä riisi pakkauksen ohjeen mukaan.
Kuutioi kurkku ja tomaatit.
Silppua sipuli ja yrtit niin pieneksi kuin vain pystyt.
Pilko aurinkokuivatut tomaatit ja kaprikset toistensa sekaan leikkuulaudalla.
Sekoita kaikki ainekset salaattikulhoon.
Lorauta oliiviöljyä päälle ja purista sitruunan mehut joukkoon. Sekoita hyvin.



TZATZIKI

Meidän keittiössä tzatziki syntyy aikalailla samoin kuin aiemmin postaamani intialainen raita-kastike, jonka ohje löytyy täältä. Kreikkalaisessa jogurttikastiikkeessa vaihdetaan periaatteessa vaan juustokumina valkosipuliin, ja siinä se. Alla kuitenkin tzatzikin ohje. Tämä on melko tuju resepti joten, jos on miedompien makujen ystävä, voi valkosipulin ja mintun määrää hieman vähentää.

Näitä tarvitset:
• 4 rkl maustamatonta turkkilaista jogurttia
• n. 5-7 cm pätkä kurkkua
• 1 valkosipulinkynsi
• n. 1,5 rkl silputtua tuoretta minttua
• ripaus suolaa

Raasta kurkku ja purista siivilän läpi pois ylimääräiset nesteet.
Murskaa valkosipulinkynnet ja silppua tuore minttu.
Lisää kaikki ainekset kulhoon ja sekoita.
Siirrä jääkaappiin viilenemään ja maustumaan noin tunniksi.

maanantai 20. elokuuta 2012

JOULUINEN SMOOTHIE ELOKUISEEN AAMUUN





MUSTIKKA-MUSTAHERUKKA SMOOTHIE
2lle hengelle

Näitä tarvitset:
• mukillinen tuoreita mustikoita
• mukillinen jäisiä mustaherukoita
• 1 pieni banaani
• kourallinen hasselpähkinöitä
• 1 tl kanelia
• loraus juoksevaa hunajaa
• 2 rkl maustamatonta jugurttia
• 1 dl maitoa

Kaikki ainekset kulhoon ja sauvasekoittimella tasaiseksi. Lisää maitoa, jos tuntuu, että haluat koostumuksen hieman juoksevammaksi.

sunnuntai 19. elokuuta 2012

AH, IHANA RAVINTOLAPÄIVÄ!


Ravintolapäivä - fantastinen homma! Kiersin Bulevardin ja Pursimiehenkadun väliä ja maistelin pienehköjä annoksia mahdollisimman monessa eri paikassa. Innostuin, onnellistuin ja inspiroiduin! Kiitos Helsinki ja lukuisat helsinkiläiset kotikokit tänään tarjoamistanne elämyksistä!

Päivä alkoi Blinilässä Ruttopuistossa. Täydellinen aloitus pitkälle aterioinnille. Blinilä sai minut muistamaan viime jouluna saamamme uudet valurautaiset blinipannut. Ne ovat edelleen korkkaamatta. Mutta eivät enää kauan. Ensi talven blinikautta odotellen! Vaikka maistuivat ne näin elokuussakin.
Blinin kylkeen ostin lasillisen alkoholitonta Kuusenkerkkäskumppaa. Maistui makeudesta huolimatta tällaiselle kuivan skumpan ystävälle oikein hyvin!






Matka jatkui Dianapuistoon sushien luo. Helsingin palvelualojen oppilaitoksen oppilaat myivät mainoslaite Pilarista piparmintulla maustettuja kanttarelli- ja muikkumakeja.




Iso Roobertinkadun ja Yrjönkadun kulmasta tarttui mukaan Yhteiset lapsemme - lastensuojelujärjestön Monikulttuuriselta Herkkupysäkiltä maissileipä. Tätä täytyy joskus kokeilla itsekin!



 
Liha ei kuuluu meikäläisen arkiruokavalioon. Matkoilla toisinaan tulee kuitenkin sitäkin nautittua sillä, mitä Lontoo olisi ilman pekoniaamiaista tai Rooma ilman salamia. Koffin puistossa Fat Tony's grillissä valmistettiin ribsejä. Sen verran maukkailta tuoksuivat ja näyttivät, että päätin hetken mielijohteesta niitä ostaa "sillä, mitä Ravintolapäivä olisi ilman grillilihaa puistossa."
Ostettiin yhteinen annos avopuolison kanssa 50/50 ajatuksella. Maistoin. Lihan lihaisuus oli kuitenkin meikätytölle, kasvisruokavaliolla pääasiassa elävälle, ehkä hieman liikaa ;)
Ja niinpä avopuoliso sai nuolla minunkin kyljykseltäni lihat masuunsa.




Iso Roballa lapsiperhe myi auton takakontista välimerellistä perunasalaattia ja leipää tapenadella. Taivaallisen hyvää! Salaatissa oli perunoiden lisäksi ainakin kapriksia, puolikuivattuja tomaatteja, artisokkaa, vihreitä ja mustia oliiveja, sipulia ja balsamicopohjaista kastiketta (kastikkeen aineksia en osannut muutoin erotella). Harmittaa, etten kysynyt reseptiä.




Fredantorilla kaveri söi Easy or Lazy Sundayn tomaatti-mantelikeittoa. Kehui hyväksi. Kylkeen tuli nokkosleipää - hauska idea, jota haluan joskus omassakin keittiössä kokeilla.
Samaisella torilla samaisesta keittiöstä masuuni upposi karviaismarjapiirakka. Täydellistä! Ihana yhdistelmä makeaa ja kirpeää.






Päivä päätettiin Albertinkadun ja Pursarin kulmassa sijainneen Gaffe-baarin cappuccinolla ja macchiatolla. Kahvit loihti Suomen kolmihenkinen baristamaajoukkue, joka äskettäin voitti kultaa Kööpenhaminassa Nordic Barista Cupissa.



sunnuntai 12. elokuuta 2012

SUKLAASUU






Mutakakku muuntuu muffiniksi Leila Bakar-ohjelman reseptissä. Ei ehkä maailman kaunein muffini, mutta tyydyttää vallan mainiosti vaativammankin suklaan himon.

Uunista otettaessa mutakakku-muffini laskeutuu keskeltä ja siihen muodostuu kuoppa. Koristelin nämä yksilöt runsaalla kermavaahdolla ja viime kesänä pakastetuilla mustaherukoilla. Jäinen marja piristi ihanasti tuhtia annosta. Josta tulikin mieleen, että näitä voisi hyvin myös tarjoilla jäätelöpallolla, joka nätisti asettuisi tuohon muffinin keskelle laskeutuvaan kuoppaan.

Taikinasta riittää 9 amerikanmuffinivuokaan. Suosittelen kuitenkin lämpimästi käyttämään pienempiä vuokia. Niin tuhteja nämä nimittäin ovat, että amerikanmuffini koossa nautittaessa on vaikea välttyä ähkyltä. Pieniä vuokia käytettäessä taikinan pitäisi riittää 16 muffiniin.


LEILAN MAKEAT MUTAKAKKU-MUFFINIT

Näitä tarvitset:

• 2 luomu kananmunaa
• 2 dl sokeria
• 1 tl vanilliinisokeria
• 50 g voita
• 0,5 dl öljyä
• 1 dl vaaleaa siirappia
• 2 dl vehnäjauhoja
• 1 dl laadukasta kaakaota
• 1 tl leivinjauhetta
• ripaus suolaa
• 100 gr tummaa laatusuklaata (no minähän laitoin 150 g. Enempi parempi, eikö näin?)

• kermavaahtoa ja marjoja tai jäätelöpalloja koristeeksi/tarjoiluun

Kuumenna uuni 175 asteeseen.
Vatkaa munat, sokeri ja vanilliinisokeri valkoiseksi ja oikein kuohkeaksi.
Sulata voi. Lisää siihen öljy ja siirappi. Sekoita taikinan joukkoon.
Sekoita erilliseen kulhoon vehnäjauhot, kaakao, leivinjauhe ja suola. Kaada jauhoseos taikinaan varovasti sekoittaen.
Paloittele suklaa ja sulata vesihauteessa. Lisää sula suklaa taikinaan. Sekoita.

Täytä mufiinivuoat niin, että jokainen vuoka täyttyy 2/3. Paista uunissa n. 12 minuuttia. Jos käytät amerikanmuffinivuokia, paistoaika saa lähes tuplaantua.
Muffinit laskeutuvat keskeltä kasaan, kun ne otetaan uunista. Anna viiletä.
Koristele asettamalla kevyesti vatkattua kermavaahtoa ja jäisiä marjoja muffinin keskikuoppaan.

lauantai 11. elokuuta 2012

SITRUUNAA JA VUOHENJUUSTOA






Kaiken kalan syömisen jälkeen on viime päivinä tehnyt mieli pastaa ja juustoja.
Ratkaisu tämän mieliteon tyydyttämiseksi löytyi yhdistelemällä kahta reseptiä. Glorian ruoka&viini - lehdestä löytynyt siitrunainen vuohenjuustopasta ja Suvi sur le vif - blogin Monday pasta sulautuivat keittiössämme yhteen sitruunaiseksi pinaatti-vuohenjuustopastaksi. Sitruuna oli pääosassa ja lempeä, pehmeä vuohenjuusto jäi tällä kertaa makuja täydentävään sivuosaan. Lopputulos - Raikas ja Maukas!


SITRUUNAINEN PINAATTI-VUOHENJUUSTOPASTA

Näitä tarvitset:
• n. 350 g Gnocchi pastaa
• n. 80 g tuorepinaattia
• 1,5 dl persiljaa
• 3 valkosipulinkynttä
• 1,5 dl kermaa
• 1/2 sitruunan kuorta
• 1 sitruunan mehu
• 1 purkki pehmeää vuohenjuustoa
• auringonkukansiemeniä
• suolaa ja pippuria
• oliiviöljyä

Keitä pasta kastikkeen valmistuessa pakkauksen ohjeen mukaan.
Huuhtele pinaatti ja pehmennä öljyssä pannulla. Lisää valkosipuli ja kuullota.
Lisää kerma ja n. 1 dl hienonnettua persiljaa. Anna lämmetä.
Raasta sitruunan kuori joukkoon ja purista mehu kastikkeeseen. Mausta suolalla ja pippurilla.
Valuta pasta, kaada takaisin kattilaan ja sekoita siihen kastike, pehmeä vuohenjuusto ja auringonkukansiemenet.
Koristele annokset lopulla persiljalla.